Spread the love

Kaappareiden Vesillä kertoo rajun tarinan merirosvokapteeni Charles Hunterista 1665. Miehistö päättää iskeä valloittamattomaan linnakkeeseen aarteen kiilto silmissä.

Kirjoittanut Markku, 47 vuotta, lukija, pelaaja, ahkera liikkuja ja kirja-aiheiset t-paidat

Takakannen teksti: ”Karibia vuonna 1665. Jamaikan brittikolonna kamppailee pitääkseen puolensa espanjalaisten ylivaltaa vastaan. Saaren armottomassa pääkaupungissa, kurkunleikkaajien ja ilotalojen Port Royalissa, huimapäinen kaapparikapteeni Charles Hunter suunnittelee mahdotonta: hän aikaa hyökätä espanjalaisten voittamattomaan linnakkeeseeen Matanecerosiin, jota hallittsee verenhimoinen ja julma komentaja Cazalla.

Palkintona on nimi historiankirjoihin sekä laiva, joka huhujen mukaan on lastattu täyteen kultaa. Epäonnistuminen sen sijaan tietää joutumista Cazallan armoille, varmaa ja tuskallista kuolemaa.

Hunter kokoaa tarkkaan valitun miehistön ja punoo juonen, jonka veroisen vain Cazalla itse olisi voinut keksiä. Mutta mikään ei suju sunnitelmien mukaan, ja Hunter saa huomata, että petos vaanii lähempänä kuin hän ikinä saattoi kuvitella.”

Merirosvot Aarteen Perässä

Eletään syksyä 1665 kun Jamaikan kuvernööri Sir James Almont kuulee uudelta orjatytöltä huhun, että Matanceroksen linnakkeessa on ankkurissa espanjalaisten aarrelaiva.

Hän kiinnostuu valtavasti ja palkkaa välittömästi kokeneen merirosvokapteeni Charles Hunterin tekemään iskun linnakkeeseen ja ryöstämään aarre espanjalaisilta englantilaisille.

Matanceroksen saarilinnaketta ei ole koskaan ryöstetty ja se on raskaasti aseistettu. Linnaketta johtaa sadisti Cazalla, joka on väkivaltaan viehtynyt komentaja. Hunterilla on myös henkilökohtainen kostovelka hänen kanssaan käymättä läpi.

Luvassa olisi todella suuri saalis, joten Hunter on valmis lähtemään matkalle. Ryöstöretkeä varten Hunter kerää erikoismiehistön erikoisvarusteilla kasaan Jamaikan yöelämästä. Hunterilla on hullu suunnitelma ja siihen hän tarvitsee uudenlaisia pommeja sekä työkaluja, joiden avulla voidaan kiivetä linnakkeen muurien yli.

Miehistöön kuuluvat esimerkiksi tarkka-ampuja Lazue, ovela ja hiljainen tappaja Sanson sekä räjähdeaine-expertti Don Diego.

Rosovojen Cassandra-alus lähtee matkalle ja monen päivän purjehduksen jälkeen he saapuvat lopulta Matanceroksen taakse. Suunnitelmana on aiheuttaa ensin kaaosta mantereen puolelta ja tuhota raskaat tykit yllätyshyökkäyksellä. Sen jälkeen loput miehistöstä purjehtisi satamaan Cassandralla ja ryhmä poistuisi aarrelaivan kanssa.

Cazilla kohtasi merirosvot jo merellä aikaisemmin ja aavistelee hyökkäystä. Hän on asettanut ansoja, mutta merirosvot ovat ovelia ja näkevät tilanteen hyvin ennakkoon.

Lopulta isku käynnistyy ja Hunter ryhmineen iskee uudenlaisten pommien kanssa linnakkeeseen.  Kaaoksen keskellä Hunter ottelee miekalla Cazallaa vastaan ja pystyy haavoittamaan tätä kuolettavasti. Juuri oikealla hetkellä rosvot varastavat satamasta El Trinidad -aarrelaivan ja puolet miehistöstä seilaa Cassandrassa.

Pakomatkalla kotisatamaan he huomaavat sota-aluksen jahtaavan heitä, joka on lähetetty Matanceroksesta heidän peräänsä. Sitä kipparoi linnakkeen kakkosmies Bosquet. Ajojahti ajaa Hunterin molemmat alukset Monkey Bay suojaiseen poukamaan, jonne hän pääsee juuri ja juuri laivan raapiessa koralliriuttojen reunoja Lazuen supertarkkojen silmien ansiosta. Tänne sotalaiva ei pystyisi seuraamaan heitä.

Hurrikaani lähestyy samaan aikaan ja Hunter piilottelee poukaman suojassa sotalaivalta, joka on ankkuroinut itsensä väylälle.

Tilaa on saatava pakomatkaa varten, joten räjähde-expertti Don Diego kehittelee optisen tähtäysputken, jolla voidaan kohdistaa tykeistä täyslaidallinen tarkasti yhteen pisteeseen. Kahden täyslaidallisen jälkeen, Hunter saa hyvät osumat sotalaivaan jonka on peräännyttävä kauemmaksi ulapalle.

Parin päivän kissa- ja hiirileikin jälkeen, sotalaiva on kadonnut yht’äkkiä väylältä ja Hunter lähtee välittömästi pakoon hurrikaania. Ilo on ennen aikaista, sillä sotalaiva iskee uudestaan kannoille ja saavuttavat heitä takaviistosta kovaa vauhtia.

Seuraa kova taistelu ja El Trinidad ottaa pahoja osumia sotalaivan ammuksista. Hunterilla on niin vähän miehistöä, ettei hän pysty vastaamaan tuleen vaan hänen on odotettava sotalaivan saapumista juuri oikeaan kohtaan täyslaidallista varten. Optisen putken avulla hän tekee täydellisen osuman samalla kun El Trinidad alkaa hajoamaan alta. Sotalaiva saa ammusvarastoon osuman ja räjähtää kappaleiksi.

Välittömästi rosvot purjehtivat läheiselle saarelle ja vaurioiden korjaus alkaa. Kun vauriot ovat korjattu, alukset joutuvat rajuun hurrikaaniin kotimatkalla, joka erottaa ne toisistaan pysyvästi.

Lopulta pitkän ajan päästä he saapuvat takaisin Port Royaliin El Trinidadilla ja heidät pidätetään välittömästi syytettynä merirosvouksesta. Joku on kaapannut vallan Port Royalissa ja pettänyt Hunterin miehistön.

Heidät vangitaan ja määrätään hirtettäväksi seuraavana päivänä. Mutta kapteenilla on ystäviä Port Royalissa ja paon jälkeen, alkaa verinen kosto yön pimeydessä.

Keskeiset hahmot tarinassa

Charles Hunter – kokenut ja ovela kapteeni

Lazue – naispuoleinen merirosvo Hunterin miehistössä, joka on tarkka-ampuja vailla vertaa

Sanson – ranskalainen iso piraatti Hunterin joukoissa, jota kiinnostaa ainoastaan aarteen saanti keinoja kaihtamatta

Sir James Almont – Jamaikan kuvernööri ja Hunterin työnantaja

Anne Sharpe – seksiä rakastava orja, joka viettelee miehiä helposti

Don Diego – räjähde-expertti Hunterin miehistössä

Lady Sarah Almont – merirosvojen pelastama vanki linnakkeesta, James Almontin sukulainen

Cazalla – Linnakkeen sadistinen komenteja

Pohdintaa teoksesta

Teos julkaistiin vuosi Crichtonin kuoleman jälkeen 2009 nimellä Pirate Latitude. Hänen assistentti löysi teoksen melkein valmiina Crichtonin yhdeltä tietokoneelta ja hän oli ilmeisesti työstänyt tätä jo vuosikymmeniä. Crichton kävi Jamaikalla 1982 tekemässä taustatutkimuksia ja oli kirjoitellut piraattitarinaa pikkuhiljaa muiden kirjojensa rinnalla.

Kuvaukset purjeveneiden ja miehistön toiminnasta kyseisellä aikakaudella kuulostaa aidolta, joten uskoisin taustatutkimuksesta olleen hyötyä. Se tuo pienen ja tärkeän realismin tarinaan.

Siihen aikaan merimiesten oli osattava tulkita aistejaan todella tarkasti kun laivaa ohjattiin kovassa aallokossa ja senhän merirosvot osasivat.

Karibia tuohon aikaan oli merirosvojen aikakauden kulta-aikaa, joten kirjan tapahtumat voivat hyvinkin heijastaa oikeaakin elämää. Kirjan tarina perustuu oikeaan ryöstöretkeen, josta on myös dokumentit olemassa vuosisatojen takaa.

Kirjassa on runsaasti merirosvojen koodia. Jos et totellut kapteenia, sinut ammuttiin välittömästi. Kurin on säilyttävä ja kapteenin valta on ehdoton. Vain siten miehistö pystyi suorittamaan tehtävän.

Kirja kertoo mielenkiintoisella tavalla ryöstöretken suunnittelusta, matkasta kohteeseen, itse iskusta ja epätoivoisesta pakomatkasta. Jostain kumman syystä kirjassa on kaksi yliluonnollista kohtaa, jotka olisi mielestäni pitänyt jättää pois.

Kirjassa on runsaasti väkivaltaa ja seksiä, joten teos on aikuisille suunnattu. Aikakausi oli väkivaltainen ja siitä kerrotaan mitään kaunistelematta.

Yritin itse myös etsiä lisätietoja Charles Hunterin haudasta, joka olisi kuulemma Tunbridge Wellsissä Englannissa. Siellä Saint Anthony kirkon hautausmaalla pitäisi olla Charles Hunterin hautakivi. En löytänyt mitään, joten en osaa sanoa oliko tämmöinen kaveri oikeasti olemassa. Ryöstöretki kuitenkin tapahtui oikeasti.

Yhteenveto kirjasta

Michael Crichton Kaappareiden Vesillä on brutaali tarina merirosvojen elämästä. Se on tarina myös kostosta ja merirosvojen koodista. Tämä on ihan toista luokkaa kuin Disneyn Pirates of Caribbean -tarinat.

Kirja on aikuiseen makuun. Paljon väkivaltaa, seksiä, jännitystä, kovia ihmiskohtaloita ja ahneutta.

Tarina on silti mielenkiintoinen ja viihdyin teoksen parissa hyvin. Tämä on aikuisten versio Disneyn jutuista ja jos se tuntuu mielenkiintoiselta, kirjaa on helppo suositella sinulle.

  • tarina80%80%
  • action85%85%
  • hahmot80%80%
  • kannattaako sinun käyttää aikaasi tähän teokseen?81%81%

Jos pidät hyvistä tarinoista, suosittelen näitä:

Täyttyykö sinulla myös kirjahyllyt kovaa vauhtia? Minulla on juuri sinulle sopiva teemapaita: I Have No Shelf Control. Teen näitä sivutyönä Naantalissa.

Indiana Jones and the Great Circle Arvostelu PS5

Indiana Jones and the Great Circle Arvostelu PS5

Indiana Jones and the Great Circle arvostelussa. Alustana jälleen PS5. Kirjoittanut Markku, 47 vuotta, lukija, pelaaja, ahkera liikkuja ja kirjapaitojen tekijä Seikkailu alkaa, kun jättiläismäinen mies nimeltä Locus murtautuu Marshall Collegeen ja varastaa…

Keith Blackmore ja Mountain Man Arvostelu

Keith Blackmore ja Mountain Man Arvostelu

Augustus herää, ryyppää ja loottaa lähiöistä tarvikkeita. Hän on selviytynyt jo kaksi vuotta yksin zombien vallatessa maailman ja sivilisaatiot ovat romahtaneet aikoja sitten. Elämä on jatkuvasti taistelua ja hiuskarvan varassa. Kirjoittanut Markku, 47 vuotta, lukija,…