Aliens Dark Descent arvostelussa PS5. Mitä tapahtuu kun yhdistää X-Comin, klassikkomörön ja reaaliaikaisen tappelun? Siitä syntyy varsin maittava soppa.
Kirjoittanut Markku, 47 vuotta, lukija, pelaaja, ahkera liikkuja ja kirjapaitojen tekijä
Juoni lyhyesti:
Eletään vuotta 2198 Pharris-järjestelmän Lethe-planeetalla. Sen kiertoradalla oleva Pioneer-asemalla ystävämme ksenomorf (Alien) pääsee tietysti karkuun. Aseman varajohtajalla Maeko Haysillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pistää tappokaranteeni päälle ja ottaa hatkat asemalta.
Hän saa kyydin USS Otago aluksella, joka vaurioituu pahasti karanteeniprotokollan seurauksena ja tekee pakkolaskun Lethe-planeetalle. Sotilaat perustavat tukikohdan ja alkavat korjaamaan alusta.
Korjaushommien aikana sotilaiden on kerättävä resursseja planeetan pinnalta ja tapeltava niin ksenomorffeja kuin kahelia paikallista kulttiakin vastaan. Lopulta Hayes ja sotilaat ajautuvat salaliiton seurauksena yhä syvemmälle mörköjen pesään.
Melkoisen Tiukka X-Comin Klooni Omilla Mausteilla
Nyt täytyy myöntää, että yllätyin todella positiivisesti tämän kohdalla. Dark Descent oli yksi peli pitkässä backlogissani, joka oli vain odottanut sopivaa hetkeä. No se hetki tuli nyt heinäkuussa ja elokuussa 2026. Peli tulille ja olikin varsin maistuva rypistys.
Pelissä on kaksi systeemiä. Otagon aluksella tehdään esimerkiksi strategisia päätöksiä, ostetaan aseita, laitetaan solttuja lääkärille ja kallonkutistajalle, tehdään ylennyksiä ja tutkitaan juttuja.
Toisessa systeemissä on taktinen tappelu planeetan pinnalla, jossa solttuja liikutetaan 4 tai 5 hengen ryhmissä kohti tehtävän päätavoitetta. Kuvakulma on ylhäältä ja vähän X-Comin tyylillä. Kameraa voi pyöritellä melko vapaasti ja tilanteen näkee hyvin.
Tappelu tapahtuu reaaliajassa, mutta sen saa pysäytettyä kun valitsee erikoistaitoja sotilaille. Näitä on esimerkiksi laukaus kiväärillä kauas, pamaus haulikolla lähelle, kranaatin ampuminen tai vaikka suojatulen antaminen. Muuten tappelu tapahtuu käyttämällä sotilaan rynkkyä, se on aina perustoimintana ja automaattisena. Solttu ampuu heti kun näkee vihollisen.
Koko ajan pitää kytätä paljonko ryhmällä on kuteja, lääkintäpakkauksia ja työkaluja mukana kentällä. Sotilaat kärsivät jokaisesta tappelusta mörköjen kanssa stressiä. Kun stressi yltyy todella kovaksi, sotilaat alkavat menettämään osumatarkkuuttaan ja selviytymiskykyään.
Silloin on löydettävä sopiva komero jostain, koko ryhmä sinne ja ovi hitsataan kiinni työkalulla. Pienen huilin jälkeen stressit laskevat ja tehtävä voi jatkua. Jos resurssit ovat aivan lopussa ja sotilaat kärsineitä, parasta on vain ottaa hatkat ja tulla seuraana päivänä uudestaan freesillä ryhmällä.
Nimittäin progressio jää talteen ja seuraava ryhmä jatkaa siihen mihin edellinen jäi. Kerrassaan nerokasta ja motivoivaa.
Kaikista kuumottavimmat tilanteet ovat kuin möröt kyllästyvät solttuihin ja laukaisevat metsästyksen koko pesän voimalla. Sitten on äkkiä löydettävä puolustusasema, heitettävä koottavat konetykit asemiin ja toivottava parasta. Se tulituksen määrä on jäätävää kun möröt hönkii päälle ja kaikki aseet laulavat.
Se kun saa möröt hyvään ristituleen, on villi fiilis. Ja jos kudit ovat puolestaan vähissä, se on silkkaa paniikkia koko ajan. Silloin hengenlähtö on todella lähellä ja koko iskuryhmä voi kuolla sekunneissa.

Solttuja voi nimetä miten haluaa ja heitä ylennetään tehtävien välissä. Ylennysten lomassa soltut myös erikoistuvat. Jostain tulee tarkka-ampuja, toisesta hakkeri, kolmannesta lääkintätyyppi ja niin edelleen.
Jokaisella soltulla on yksi negatiivinen perkki. Tämän saa ylennysten avulla myös pois, mutta niitä on ihan hauskaa jättää soltuille. Mielestäni jotenkin henkilökohtaisempaa silloin ja jokainen on persoona.
Perkki voi olla kleptomaani, eli tyyppi varastaa resursseja pienen määrän jokaisen tehtävän jälkeen. Se voi olla pelkuri tai vaikka puolisokea, joka ei osu mihinkään. Kaikenlaista pöhköä, mutta ihan hauskoja sellaisia.
Solttujen kustomointi ei ole X-Comin tasolla, mutta vähän sinnepäin. Itse näin tärkeimpänä isot taskut ammuksille ja työkaluille, näitä pistin melkein jokaiselle soltulle.
Muutama sana tekijöistä
Pelin kehitti ranskalainen Tindalos Interactive yhdessä 20th Century Gamesin kanssa. Kehittäjällä oli aikaisemmin tehtynä Battlefleet Gothic: Armada, joka on avaruustappelua reaaliajassa. Sitä en ole koskaan pelannut, enkä oikeastaan tiedä siitä mitään.
Dark Descent julkaistiin Playstation 4 ja 5, Windows, Xbox One ja X/S vuonna 2023. Itse hommasin pelini Torista käytettynä.
Suurin osa pelaajista on pitänyt pelistä ja se on saanut ihan hyviä arvosteluja.

Plussat
+ Kiva taktinen tappeluhomma, joka tapahtuu reaaliajassa. Erittäin vauhdikasta ja viihdyttävää.
+ Pesän hyökkäykset solttujen kimppuun ylivoimaisesti hauskinta. Mieletöntä tulitusta joka suuntaan kun viisi solttua aseineen ja viisi konetykkiä laulavat.
+ Kaunista grafiikkaa, loistava tunnelma. Henkii leffasarjan fiilistä.
+ Peli on juuri sopivan haastava "normaalilla" ja pidin myös pelin pituudesta.
Negat
- Todella buginen. Kaatui monta kertaa, valikot eivät välillä toimineet ja ajoneuvoon ei päässyt sisälle. Niihin auttoi lataus edellisestä tallennuspisteestä.
- Kankeat kontrollit käyttöliittymässä. Jotenkin vaikeaksi tehty inventaarin sekä tukikohdan pyörittäminen, samoin sotilaiden ylennykset.
- Rasittavat sotilaiden "kannustushuudot", jotka onneksi sai kytkettyä pois päältä. Myös musiikki rasittava, onneksi myös sitä on vähän.
- Rasittavasti ilmoittaa jatkuvasti, että sotilailla on stressiä tai skanneri poimii liikkeen jostain kauempaa. Minä tiedän, ei kiinnosta ja turpa kiinni. Siinä oli vastaukseni joka kerta.
- Erittäin rasittava aikaraja kampanjassa. Melkein kaikki sivutehtävät on vain unohdettava, jotta et käytä aikaa niihin. Aikaraja on liian tiukka, olisin halunnut koluta kaikki läpi mutta eka pelikertani tyssäsi tähän kun aika yksinkertaisesti loppui. Piti sitten heti aloittaa uudestaan alusta ja unohtaa sivuhommat. Rasittavaa.
- Olisin halunnut pelin parhaimmat aseet vähän aikaisemmin käyttöön, nyt sain pari maistiaista niistä pelin lopputehtävässä.
- Pelin juoni ihan kökköä. Sellaista ChatGPT-hömpötystä. Ei jaksanut oikein kiinnostaa ja kaiken voi arvata etukäteen.
Yhteenveto:
Aliens Dark Descent on tiukka ja viihdyttävä peli. Henkii X-Comin hengessä eteenpäin ja on laittanut omia mausteita mukaan.
Hyvä tunnelma ja hektinen action nostavat pisteitä. Heikot kontrollit, kehno äänisuunnittelu ja rasittava aikaraja kampanjassa laskevat.
Itse viihdyin mukavasti tämän parissa. New Game+ olisi uudet haasteet, ehkä palaan siihen jonain päivänä.
- tarina70%
- action100%
- hahmot ja maailma80%
- kannattaako sinun käyttää aikaasi tähän teokseen?83%
PS. Kohta ilmestyy Star Wars Zero Company, jossa on X-Comin tekijät. Sitä odotan todella suurella mielenkiinnolla ja on ehdottomasti hankintalistallani.
Jos pidit tästä, lue myös muut peliarvosteluni:
He Who Fights With Monsters Arvostelu
Jason herää alasti keskellä outoa suota. Hän ei tiedä missä on. Ensimmäiseksi pitäisi löytää housut jalkaan jostain ja sitten ihmetellä miksi hänen näkökenttään heijastuu tietokonepeleistä tuttu käyttöliittymä.
Dishonored Arvostelu
Dishonored 1 ja 2 arvostelussa. Aika oli kuultanut muistot näistä ja olivatkin yllättävän tylsiä.
A Parade Of Horribles Arvostelu – Dungeon Carl osa 8
A Parade Of Horribles Arvostelu. Dungeon Crawler osa 8. Carl ja Donitsi joutuvat ajamaan kilpaa hengestään.


